Viemärin painehuuhtelu

Toteutamme viemärien puhdistukset tehokkaan painehuuhtelun avulla. Vesipaine optimoidaan aina viemäriputkien materiaalin mukaan.

Kuluneet viemäriputket, lisääntynyt rasvan ja öljyn käyttö, sekä nykyiset vähäenergiset tiskikoneet edesauttavat viemäritukoksia.

Pulputtava pesuallas tai tulviva viemäri voi aiheuttaa kymmenien tuhansien eurojen vahingot, jota vakuutusyhtiösi ei välttämättä korvaa. Kiinteistöjen & Teollisuuden Prosessipuhdistus auttaa sinua ajoissa, jotta välttyisitte kalliilta lisävahingolta ja lisäämällä putkistosi toimintaikää.

Viemärilinjat tulee pestä ja puhdistaa säännöllisesti. Normaalisti viemärien huoltoväli on 10-15 vuotta, mutta tarpeen vaatiessa puhdistusta voidaan tehdä useamminkin. Viemärin puhdistus on ajankohtainen, kun viemäristä tulee pahaa hajua tai sieltä kuuluu outoja ääniä. Ammattilainen kannattaa kutsua ajoissa paikalle ennen kuin vesi tulvii asuntoon ja aiheuttaa suurempia vahinkoja.

Viemärin puhdistus on tärkeää, sillä pohja- ja pystyviemärit rasvoittuvat ja sakkaantuvat käytössä. Hyvin tehdyn puhdistuksen jälkeen viemärilinjat ovat puhtaat ja linjojen virtaus paranee. Käytämme puhdistukseen optimoitua vesipainetta, joka on tehokas puhdistuskeino, mutta hellävarainen viemäriputkille.

Näin voit ennaltaehkäistä tukoksia:

Hiussiepparin asentaminen

Käsienpesualtaan ritilän ja hajulukon helposti tukkivat hiustupot voidaan poistaa suhteellisen helposti asentamalla käsienpesualtaan ritilään erillinen hiussieppari. Hiussieppari huolehtii siitä, etteivät hiustupot pääse tukkimaan viemäriä.

Vierasesineen poisto

Lavuaariin tai viemäriin joutuneet vierasesineet tulee poistaa välittömästä. Jos tukoksen on aiheuttanut viemäriin joutunut vierasesine, on viisainta ottaa yhteyttä meihin. Tulemme poistamaan vierasesineen ja avaamme viemärin.

Ruokasooda & etikka

Kotikonstein viemäriin tulleet tukokset on mahdollista avata käyttämällä tavallista ruokasoodaa yhdessä etikan kanssa. Kun sooda sekoittuu etikan kanssa, syntyy vaahtoa, joka poistaa viemäriputkesta pienet tukokset ja avaa viemärin hellävaraisesti.

Lattiakaivon puhdistus

Irrota kaivon kansi esimerkiksi ruuvimeisselin avulla. Poista kaivosta hiukset ja muut roskat. Pese kaivo yleispuhdistusaineella ja huuhtele vedellä. Puhdistuksen helpottamiseksi kaivoihin voi yleensä asentaa roskia keräävän lattiakaivosuodattimen.

Hajulukon puhdistus

Aseta käsienpesualtaan alle ämpäri, sillä putkesta voi valua likaista vettä. Kierrä hajulukko auki. Käytä putken ja lukon puhdistuksessa apuna putkiharjaa. Kierrä lopuksi hajulukko takaisin paikoilleen. Hanasta kannattaa laskea vettä ja tarkistaa, että lukko on kunnolla kiinni eikä vuoda liitännöistä.

Säännöllinen puhdistus

Kulunut putkisto, pieni kaato tai väärä putkikoko, tiukat mutkat sekä korvausilma vaikuttavat viemärin toimintaan. Myös elämisen merkit muodostavat kerrostumaa viemäriin. Pitkällä aikavälillä nämä aiheuttavat tukoksia ja hajuhaittoja. Jos viemäreitä ei puhdisteta säännöllisesti tai ajoissa, voi edessä olla mittava remontti.

Vessanpönttö tukossa? Viemäri haisee? Lattiakaivo tukossa? Avaamme tarpeisiinne sopivalla aikataululla tukkeutuneet viemärit, WC-istuimet, lavuaarit, lattiakaivot, pohja- ja pihalinjat Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen alueella.

Putken kuvaus

Toimintaohjeet vesipisteiden suojaukseen ennen painepuhdistuksen aloittamista

1. Pesualtaat

1-altaisen pesualtaan voi peittää esimerkiksi painolla, jonka alla on esimerkiksi tiskirätti.

2. Pesualtaat

2-altaisen pesualtaan voi peittää kahdella eri painolla, joiden alla on esimerkiksi tiskirätti tai muu kangas.

3. Pesualtaat

Pesuallas ja wc-istuin. Laita pesualtaaseen painot, joiden alla esimerkiksi tiskirätti. Laita wc-istuimen ja kannen väliin esimerkiksi pyyhe ja kannen päälle paino.

4. Lattiakaivot

Laita lattiakaivon päälle paino, jonka alla on esimerkiksi tiskirätti.

Soita meille ja tilaa viemärin kuvaus tai lähetä tarjouspyyntö!